in English | Svenska
Yleistä | Varaukset | Turnaukset | Galleria
Ajo-ohjeet | Yhteystiedot | FaceBook

Galleria

Albumit:

Kuvia rakennusajalta | Sisätilojen remontointia | Etusivulle

Kuvia rakennusajalta

Vanha StarSoftin halli remontointiin biitsikäyttöön 2011 - 2012. Halli on ostettu käytettynä Muuramesta, tuotu paloina Mustasaareen ja pystytetty nykyiselle paikalleen 90-luvulla. Hallin yläkerrassa toimi StarSoft Oy, joka edelleenkin omistaa hallin.

Hallin tyhjääminen rojuista ja ongelmajätteistä / aarteista ja antiikista alkoi kesäkuussa 2011. Tyhjääminen hoidettiin talkoovoimin, mukana oli perheenjäseniä ja paikallisia lentopalloilijoita ja lentopallon ystäviä. Suuri kiitos kaikille mukana olleille!

01.06.2011 Ensimmäiset talkoot kuluivat lähinnä tavaroiden siirtelyssä ja lajittelussa. Paljon tavaraa lähti kierrätykseen, metallinkeräykseen, takkapuiksi, myyntiin tai muuten vaan uuteen kotiin. uden elämän paremmassa kodissa sai mm. lipasto, lavallinen ikkunoita ja työhevosen silat.

Pelkästään metallinkeräykseen lähti viisi lavallista tavaraa. Puutavaraa, styroksia ym. saatiin hyödynnettyä rakennusvaiheessa, mutta jo vain riitti ihan silkkaa roskaakin.

13.06.2011 Kyllä se siitä vähitellen tyhjeni. Jopa aikoinaan varaosiksi ostettu kolari-Audi saatiin myytyä. Kaksi 50-luvun Jawa-merkkistä moottoripyörää etsii yhä ostajaa, tarjouksia otetaan vastaan.

25.07.2011 Kun pelikentäksi varattu alue oli saatu tyhjättyä ja siivottua, alkoi varsinainen rakentaminen. Pelikentän alue haluttiin erottaa muuhun käyttöön jäävästä osasta väliseinillä. Ilmastointiputket koteloitiin, ja samalla peitettiin kaikki mahdolliset kolot, joihin pallo voisi jäädä.

Parvesta tehtiin katsomo, sen kaide irrotettiin ja tilalle vaihdettiin suuret lasiruudut. Parven alla oleva varasto tyhjättiin ja ovi vaihdettiin toiselle seinälle. Varastoon sijoitettiin kentän ja käyttöveden lämmityslaitteisto.

03.08.2011 Pelikentän aluetta varten rakennettiin kaksi väliseinää, pitkälle sivulle ja päätyyn. Päätyyn jätettiin iso oviaukko hiekan tuontia ja tulevaa huoltoa ajatellen. Kulku kentälle on pitkältä sivulta, katsomon kautta.

23.08.2011 Samalla kun väliseiniä rakennettiin, oli aikaa tasoittaa betoniseinät ja irroitella kaikki kiinnityskoukut, tapit ynnä muut terävät metallinpätkät, jotka ennen pitkää rikkoisivat jonkun silmän tai vähintään pallon.

02.09.2011 Kivijalan, seinien ja katon siistimisen jälkeen oli maalarin vuoro. Katto ja seinien yläosa maalattiin (ah, kesäauringosta muistuttavalla) lämpimällä valkoisen sävyllä, seinien alaosa siniseen taitetulla.

Hallin vanhan siltanosturin teräskisko (vasemmalla) päätettiin jättää paikalleen ja vain maalata.

20.09.2011 Alaosan maali toimi samana pohjana seinämaalaukselle. Oululainen taiteilija Kimmo Takarautio ruiskumaalasi halliin tuulahduksen tropiikkia.

25.09.2011 Katossa oli valmiina muutama vanha loisteputki. Ne irrotettiin, ja tilalle asennettiin 15 uutta valaisinta. Vanhan kiskon molemmin puolin tuli lisäkiskot, joihin valaisimet kiinnitettiin.

28.09.2011 Kun seinät, katto ja valaistus oli kaikin puolin kunnossa, ryhdyttiin valmistelemaan lämmitystä. Hallissa on maalämpöä käyttävä lattialämmitys - ts. hiekka lämmitetään ja lämmin hiekka lämmittää ilmankin.

Hallissa oli valmiina hyväkuntoinen betonilattia, jolle (ties kuinka monen imuroinnin jälkeen) levitettiin styroksit ja raudoitusraudat lämmitysputkien kiinnitysalustaksi. Tämä oli nopeaa ja kivaa työtä, parhaat talkoot ever!

30.09.2011 Lämmityssysteemit hoiti vaasalainen Waastek. Lämpö kerätään oman pellon multiin kaivetusta parin kilometrin putkistosta.

01.10.2011 Ja sitten eräänä kauniina lokakuun päivänä saapui hiekka. Hiekka on Helsingin 2011 biitsifinaaleista ja alunperin Saksasta.

Finaalien jälkeen hiekka oli ollut ulkona, joten se oli jokseenkin kosteaa, vaikka kuvissa kuivalle näyttääkin. Hallissa oli ensimmäiset kuukaudet yötä päivää päällä kosteudenpoisto, ja vettä lähti parikymmentä litraa vuorokaudessa.

02.10.2011 Hiekat ajettiin sisään traktorilla. Isommilta vaurioilta säästyttiin, vaikka kieli keskellä suuta sai traktorikuski hiekkaa kipata.

Hiekkaa levittämässä oli parikymmentä ihanaa, ahkeraa, vahvaa, reipasta talkoolaista, sekä yhden talkoolaisen pikkutraktori.

Kaikenlaista levitysvälitettä kokeiltiin, mutta hiekka oli niin hienoa ja painavaa, että pikkutraktorin jälkeen parhaaksi työvälineeksi osoittautui tsadaa - lapio.

Hallissa säilytetyille vanhoille ostoskeskuksen kokolattiamattorullillekin löytyi vihdoin hyötykäyttöä. Pelkän hiekan päällä traktori ei liikkunut minnekään, erilaiset levyt murtuivat nopeasti sen alla, mutta matto toimi varsin hyvin.

23.10.2011 Kun kaikki hiekat oli saatu halliin ja tasoitettua, kiinnitettiin verkko ja rajanauhat. Pelit alkoivat välittömästi. Tässä vaiheessa katsomo ja saunatilat olivat vielä täysin kesken, mutta se ei tuntunut ketään juuri haittaavan.

Muiden tilojen rakennusvaiheista kuvia Sisäkuvia-albumissa.